maanantai 21. elokuuta 2017

Täydellinen auringonpimennys Jenkkilässä TÄNÄÄN!

Kuva: yle.fi
Danielin Perinnön heprealaiset tähtiintähystäjät koittavat kaikinvoimin kaivautua kesäisistä rukouspoteroistaan jälleen ihmisten ilmoille näin syksyn alla ja tähtösten syttyessä jälleen Suomenkin taivaalle. Kovasti pasuunoiden päivän eli syyskuun 23. päivän merkkiä odotamme jossa tietyt taivaankappaleet ovat mielenkiintoisissa asennoissa Neitsyessä ja Leijonassa olipa sitten kyse ylöstempauksesta, antikristuksen syntymästä tai jostain muusta. Pidämme jälkimmäistä uskottavimpana selityksenä kuten olemme muutamaan otteeseen linkittäneet meitä viisaampien lähteille.

Viimeisimmästä omasta blogimerkkinästämme onkin vierähtänyt aikaa mutta ehkäpä tämä tästä jälleen käynnistyy.

Jenkkilässä alkaa kohtapian täydellinen auringonpimennys. Nämä täydelliset, hyvät ja välttävät ja heikotkin pimennykset niin auringossa kuin kuuussa ovat meidän porukalle erityisen tärkeitä merkkipäiviä sillä perustimme itämaisen taianomaisen brändimme n. kaksi vuotta sitten keväällä 2015 nimenomaan täydellisen auringonpimennyksen merkeissä. Yle.fi (linkki yliviivattu NASAn propagandalähetyksen takia) Youtuben monenkirjava tarjonta lähettää suoraa videokuvaa tästä taivahan tapahtumasta kl 18.50 alkaen myös täällä rapakon takana tallustavan korpikansankin ihmeteltäväksi joten juutuubiin sitten sillä koko taivaankannen show jää tällä kertaa Suomessa näkemättä.

Mutta olemme parhaillaan tai tulemme kirjoittamaan englanniksi "Perinnönjaolla" -pääopetusteksemme tämänpäiväisen happeningin kunniaksi jenkkiläisen suuren seurakunnan rohkaisuksi.

P.S. Kannattaa siis nostaa jälleen pää ja suunnata katse kohti arskaa turvallisesti netin "pimennyslasien" kautta. Turvallisuudestakin voidaan olla montaa mieltä sillä jo maalaisjärjen mukaan suoraan porottavaan aurinkoon tuijotus jos mikä sulattaa silmät. Mutta mitä vaarallista pimenevän auringon tuijottamisessa muka on? Eihän se voi kovinkaan kirkas olla ellei sitten auringon reuna-alueilta sädehtivä valo polta paljaita silmiä puhki. Joten tahdotaanko jälleen pelottelulla ja valehtelulla salata jotain mitä tavalliset tallaajat eivät saisi nähdä täydellisen auringonpimennyksen aikana? Tällaistakin ovat yleiseen totuuteen pettyneet kriittiset äänet esittäneet. NASAhan on kumppaneineen näistäkin suosituksista on ollut vastuussa. Ei sillä ettei NASA olisi missään oikeassa vaan sillä ettei kaikkea kannata niellä pureksimatta.

Jokatapauksessa nämä ovat henk. koht. näkemyksiämme (joissa voimme olla väärässä) emmekä varmuuden vuoksi suosittele poikkeamaan virallisesta totuudesta ja uhmaamaan suositusten mukaista turvalasien käyttöä mikäli satut olemaan Jenkkilässä päin ja kattelemaan tänään taivaalle. Mutta laittaapa ainakin ajattelemaan jälleen kerran vai mitä.


Kommenttia kiitos ja jakakaa sivustoamme, artikkeleitamme sekä Youtube-kanavaamme Facebookissa, Twitterissä ym sosiaalisessa mediassa. Se on meille tärkeää että Sana messiaanisesta tähtitieteellisestä perinnöstä leviää myös suomeksi suomalaisille. Suunnitelmamme on laajentua enemmän jatkossa englanninkieliselle lähetyskentälle mahdol. uusien nettisivujen muodossa. Aika näyttää mitä tuleman pitää.

Täällä Pohjantähden alla,
Danielin Perintö

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ainoastaan asialliset kommentit hyväksytään. Noudatathan ystävällisiä tapoja. Jos kirjoitat anonyyminä niin jonkinlaisen nimen merkitseminen kommenttiin olisi suotavaa jotta erottuu muista anonyymeistä. Kiitos!