maanantai 1. helmikuuta 2016

Bar Kokhba - Tähden poika

Bar Kokhban hopeinen sekeli. Etupuolella (vas.) Jerusalemin temppeli ja nouseva tähti. (Kuva: Wikipedia)

Tämä todistuspuheenvuoromme on erityisesti juutalaisille. Juutalaisten historia tuntee useita messias-ehdokkaita Jeshua HaNotzrin (Jeesus Nasaretilainen) lisäksi. Yksi niistä on Simon bar Kokhba, juutalainen vapaustaistelija joka voitti roomalaiset ja hallitsi Israelia hetken toisella vuosisadalla jaa. Rabbi Akiva julisti bar Kokhban messiaaksi. Hänessä nähtiin myös "tähtiprofetiana" tunnetun 4. Moos. 24:17 messias-ennustuksen täyttymys:

"Tähti nousee Jaakobista, ja valtikka kohtaa Israelista. Se ruhjoo Moabilta ohimot, päälaen kaikilta Seetin pojilta."

Bar Kokhban valta jäi kuitenkin lyhyeksi Israelissa: kahteen ja puoleen vuoteen roomalaisten kukistaessa hänen valtakuntansa (135 jaa). Bar Kokhban nimi merkitsee "tähden poika". Mutta Jumalan Poika Jeshua, jonka Isä JHVH on julistanut Messiaaksi, ja josta tähtien nimet ja Toora kertovat tulee hallitsemaan Israelia ikuisesti. Nasaretilainen on täyttänyt Tooran hopeisen "tähtiprofetian" ensimmäisen puolen syntymällä Jaakobista, Israelin kansasta, Neitsyen ja Leijonan merkissä, ja tulee täyttämään profetiasta vielä loputkin takaisin tullessaan tuhotessaan Israelin viholliset ja istuutuessaan Daavidin valtaistuimelle Jerusalemiin jonkä myötä maailmaan tulee rauha!

Ylösnoussut Jeshua Nasaretilainen on todellinen bar Kokhba, "Tähden Poika". Todellinen juutalaisten Messias, joka ei koskaan väittänyt kumonneensa Tooraa vaan sanoi tulleensa opettamaan ja elämään Tooran mukaan ja odottaen samaa myös opetuslapsiltaan (Matt. 5:16-20). Rabbi Jeshua täyttää Tooran ja tähtien tunnusmerkit Israelin Messiaasta 100%. Lisää 4. Mooseksen kirjan "tähtiprofetian" täyttymisestä taivaalla oheisessa videossa. Se osoittaa että Messiaan tunnistamiseen tarvitaan Isän antaman "hopeashekelin" kummankin puolen tutkiminen: Tooran ja tähtien.

EDIT: LINKKI KORJATTU! -> Biblical Astronomy Part 3 - Robert Scott Wadsworth (suomenkielinen tekstitys)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ainoastaan asialliset kommentit hyväksytään. Noudatathan ystävällisiä tapoja. Jos kirjoitat anonyyminä niin jonkinlaisen nimen merkitseminen kommenttiin olisi suotavaa jotta erottuu muista anonyymeistä. Kiitos!